Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Marja Haapakangas: Puumuotokuvia

Hyvinkään Promenadigalleria 11.6.-30.6.2022   &  Walleniuksen Wapriikki, Juupajoki 17.8.-6.9.2022  Maalauksia, sekä videotaidetta sisältävä näyttelyni kantaa nimeä:  Puumuotokuvia . Teemana teoksilleni ovat puut, metsä ja niiden elinvoima, sekä kadonnut että säilynyt. Olen työstänyt teoksiani ateljeellani Turussa sekä metsissä Varsinais-Suomessa. Osa teoksista on työstetty Kainuussa,  Mustarinda -taiteilijaresidenssissä, toukokuussa 2022. Kotini Varsinais-Suomessa sijaitsee metsien ympäröimänä. Yli vuosi sitten lähimetsissä ryhdyttiin tekemään hakkuita. Vaikka metsä on nyt osin hävinnyt, olen kulkenut maastossa, maalannut ja kuvannut puita, jotka vielä seisovat sinnikkäästi hakkuuaukioiden reunoilla. Maalaan puista miljöömuotokuvia, annan niille arvon. Puu nostetaan teoksessani esille yksilönä ominaispiirteineen, ja toisaalta raaka-aineena. Metsät ovat laajoja, monimuotoisuutta suojelevia organismeja, ja toisesta näkökulmasta pieniin tuottaviin yksiköihin pilkottuja alueita. Käsitt

Viimeisimmät blogitekstit

Luonnontila - The Shape of Nature Lahdessa

Manillan Secred Garden

Seusuo Art Iissä

Tanssivideota

Musiikkivideota

Näyttely Saaristossa

Kulkulupa, työhuoneen avoimet ovet

KÄTKÖ 31.8 -11.9.2016 Helsingissä

Vattaja jää